Otsikko selittyy ihan sillä, että oon Putouksen uutta tuotantokautta ootellessani katsonut viime kauden uusintoja, erityisesti niitä Usko Eevertti Luttisen seikkailuja. Ja ei, sen jutut ei vanhene koskaan. Otsikossa oleva sitaatti onkin siis Uskon viininmaistajaisista. Sitähän sää kysyit!
Viimeaikoina on ollut aivan liikaa tekemistä. Koulutöitä oli taasniin että mielenterveys lähti ihan mukavasti ja joka kurssista oli vähintään yksi iso tehtävä, portfolio tai tutkielma tehtävänä, tenteistä nyt puhumattakaan. Muutenkin tuntuu siltä, että opettajilla oli meneillään joku ryhmätyöbuumi, joka tarkoitti sitä että meidät rakkaat opiskelijat laitettiin tekemään ryhmätyö ihan joka aiheesta. No kidding. En yllättyis, jos seuraava ryhmätyö olis aiheesta ''Onko Erkin taloudellisempaa pieraista keskiviikkona vai lauantaina? Perustele.'' Toivotaan, että ens jaksossa ryhmätöitä ei juurikaan olis, koska musta ainakin tuntuu että nyt on pakerrettu ryhmätöitä vaikka koko ens kevään eestä. Oon jopa alkanut kaipaamaan ihan perinteisiä luentotunteja. Pliis. Ei enää ryhmätöitä!
Toivotaan, että joululoman aikana saan kerättyä uutta puhtia ja intoa opiskeluun. Ei sillä, että ens jaksoa vois haukkua kovin jännittäväks. Ellei sitte joku tunne olevansa jännän äärellä opiskellessaan kansantaloustiedettä tai palkkahallintoa. Mutta en valita, tämän jakson jälkeen mikään ei voi tuntua pahemmalta!
Viimeaikoina on ollut aivan liikaa tekemistä. Koulutöitä oli taas
Toivotaan, että joululoman aikana saan kerättyä uutta puhtia ja intoa opiskeluun. Ei sillä, että ens jaksoa vois haukkua kovin jännittäväks. Ellei sitte joku tunne olevansa jännän äärellä opiskellessaan kansantaloustiedettä tai palkkahallintoa. Mutta en valita, tämän jakson jälkeen mikään ei voi tuntua pahemmalta!
Alla olevat kuvat oli ihan pakko laittaa, koska ne kuvas paremmin ku hyvin mun fiiliksiä näinä viime viikkoina. Ymmärrän, että mun asenne vaikutta nyt tosi negatiiviselta opiskeluja kohtaan, mutta kyllä mä kuitenkin tykkään tästä vaikka ajoittain on vaikeaa.
Vielä sais tehdä joulusiivot supernopealla vauhdilla ja sitten pääsis vain nauttimaan joulusta! En oleta saavani kovinkaan montaa pakettia lahjaksi, mutta lämpimät villasukat (vink vink siskorakas!) ja komea mies kuten Orlando Bloom tai Bradley James lämmittäis sekä mun sydäntä (että sänkyä...;) heh) kovasti!
Tähän loppuun hyvät jouluntoivotukset ja suurimmat pahoitteluni blogihiljaisuudesta erityisesti Arinalle, jonka antamaa haastetta en oo vieläkään kerennyt tehdä. Teen sen joululoman aikana, I promise!


Hei peipi!
VastaaPoistaEt ikinä arvaa kuka täällä, HEH! =)
KVAAK KVAAK!
PS: Haastan sinut tekemään sen haasteen viimeistään ensi vuonna! 8)
PPS: Iania et saa, mutta voin lahjottaa sulle erään nimeltä mainitsemattoman henkilön cold balssit
Ne lämmittää sua varmaan yhtä paljon kuin villaiset sukatkin!
SITÄHÄN SÄÄ KYSYIT! : )
<3
LUV JUU
En tarvitse niitä cold ballseja,se on kyllä no thank youuuuuu.8)
PoistaLUV JUUU♥
Enn oo kyllä määkään raskautunu tai menny kihloihin tässä viimeisen viiden vuoden aikana. D--:
VastaaPoistaBYY, BOORING!
Jouluaattona yks meidän luokkalainen ilmotti facebookissa olevansa raskaana. Miten voi olla mahollista, että KAIKKI (pientä liioittelua ehkä havaittavissa tässä) on raskaana? Paitsi me, ihmiskunnan valioyksilöt! Ei sillä, että ees haluaisin olla raskaana, ainakaan vielä mutta silti.:--D
PoistaONNEA YHDELLE IHMISKUNNAN VALIOYKSILÖLLE ELI TEIKÄLÄISELLE ELI TUGSULLE! :--D
VastaaPoista<3
KIITOS PALJON! ♥ :--D vanheneminen on raskasta. en muuta sano.
VastaaPoista